Kaikki sadut eivät pääty onnellisina
teksi on omistettu kahdelle parhaalle ystävälleni, jotka eli yhdessä ja kuolivat yhdessä. 27.2.2023 kuoli Hiili ja Stiili. Mietin pitkään, että kirjoitanko tästä omaan henkilökohtaiseen blogiin vai tänne. Päädyin tänne. Hossing-elämää on välillä helpompi kirjoittaa, kuin omaa elämää. Oma elämä on usein liian henkilökohtaista. Minulle koirat ovat aina koiria, neljällä jalalla liikkuvia yksilöitä joista pidän huolen. Ne ovat olleet kautta aikain vastuullani. Olen myös niiden tuki ja turva. Suojelen laumaani leijonaemon lailla. Potkin paholaiset pois. Olen myös pitänyt itseäni sopeutuvaisena ja tasaisena. Aiemman työni puolesta tapasin kuolemaa ja ikäviä kohtaloita liikaakin. Paidat kastui kyynelistä ja olkapäähän turvaudutttiin kun kuultiin ikävää. Jos joku meni tilanteesta shokkiin, toimittiin kuten toimittiin - henkilöt oli sitä varten. Ihmismieli on outo tragediassa. Se tekee asiat robotilla eteenpäin, kunnes jossain kohtaa hajoaa. Ihmisen suru on myös mielenkiintoista seurata. Pur
