Oodi osaamiselle.

Sitä tulee joskus siihen tilanteeseen kilpailemisessa, että tuntuu että on saanut enemmän kuin uskotkaan. Olen usein miettinyt, että onko tuon ajatuksen takana realistinen omiin kykyihin ja taitoihin, kun aloittaa kilpailemisen vai onko vain sellainen hetki, että tämä oli tässä?

Olen monta kertaa sanonut - ja ehkä kirjoitan sen taas - Sallin kohdalla sain paljon. Hiilin kohdalla sain vähän lisää ja sitten sain vielä Ookken. Kolme hienoa persoonaa, joista jokainen oli eräänlainen oppimatka kokeiden kohdalla.

Sanon senkin aina, että pentu on kuin tyhjä kirja, jonka kirjoittaa omalla tavalla. Jostain koirista tulee romaaneja, joistain bestsellereistä, joistakin saa vain Nobelin ja sen myötä nimensä, mainetta ja kunniaa. Toisille nimi nousee hattuun, toiset jäävät taka-alalle. Minulle nämä kolme koiraa ovat olleeet minun elämäni bestsellereitä. En kaipaa elämääni mainetta ja kunniaa, en todellakaan halua jakaa nimikirjoituksia, en halua olla keskipisteenä - haluan vain nauttia. 

Nämä kolme koiraani ovat antaneet minulle äärimmäisen monta hienoa koetta ja kilpailua. Osassa on päästy juhlimaan voittajana ja toisissa menty lakkikourassa kotiin. Nöyryys on välillä valttia. 

Kilpailemisen tunne on minulle kuitenkin hetki katsoa miten olen elänyt ohjaamani koirani kanssa. Se on  hetki yhteistä tekemistä ja luottamusta. Siinä on molemminpuoleista kunnioitusta. Mitä vähemmän eleitä, sen taidokkaampaan, mitä vähemmän ääntä; sen nautinnollisempaa. 

Nautin kilpailemisessa lopputuloksesta. En sitä, että oliko se agilityssä nolla vai metsäsyskokeessa voitto. Peilaan aina lopputulosta siihen hetkeen käytettyyn aikaan: kuinka paljon olen konkreettisesti tehnyt asioita; olenko tehnyt asioita oikein vai väärin ja millä realistisella tasolla ne ovat? 

Virheet jättää varaa jossittelulle. Meillä jokaisella on koiraharrastamisen lajeissa samat kortit käytettävinä kilapilemisessa; se miten me ne pelataan ratkaisee paljon. 

Tämän vuoden Cockereiden Derbyyn ja Mestaruuten laitoin Siilin ja JImin puikkoihin toisen ihmisen. Halusin nähdä omaa tekemääni työtä ns täysin vieraan ihmisen käsissä. Ylituomareina toki Tiina ja Juha, niin oli mielenkiintoista myös nähdä heidän tuomarointia. KIlpailijana keskittyy täysin muihin asioihin. Sanoinkin päivien päätteeksi molemmille: ihan samaa mieltä. 

Kaitsun osaaminen on omalla levelillä. Olen vasta tajunnut hänen myötä mitä on kilpailla spme kokeissa spanielin kanssa. Se miten asioita pitäisi todellisuudessa tulkita, on meillä suomalaisilla aikalailla väärissä ymmärryksissä. Ihminen, joka kiertänyt brittimestaruuksia ja tuntee sukutauluja näkee ja tietää meitä muita paljon enemmän. Keskustelut omien ja muiden erien jälkeen molempina päivinä avasi taas omiakin silmiä. On edelleen jännä asia, että spme kokeet mittää jalostukseen käytettävyyttä mutta silti kortit voisi pelata oikein. Hakukuvio ja tapa on tässä yksi hyvä mittari. Tuomarin näyttäessä alua mitä metsästetään: koira ei edes käy siellä, Runn-off oli tässä kohtaa erittäin mielenkiintoinen.  

Siili ja Nemo on molemmat Derbyyn todellisuudessa liian nuoria. Derby muuttui 2-vuotta täyttäneille tai sinä vuonna täyttäville. Derby jäi vajaaksi näille reilun vuoden ikäisille, joten molemmat sai paikat. Siilin koulutus tehty ihan vasemmalla kädellä, kun taas Nemo saanut oppia tehokkaasti. Nemo kylläkään ei oppia ajatellut hyödyntää ollenkaan vasta kuin reilu 9kk iässä. Siinä missä Kaitsun springerit nouti haavakkoja 9kk iässä, Nemo ei ajattelut edes juostakaan. Ihan perus cockeri. Ensimmäiset kuukaudet katsellaan youtubea ja sittten aikaisintaan 9kk iässä voi miettiä edes tulevia lajeja. 

Nemon osaaminen oli omalla tasolla. Ilman ensimmäistä riistatyötä ja siinä tapahtunutta virhettä, uskon että Nemo olisi tungettu Mestaruus pyttyyn. Haasteellinen tilanne haastoi nuorta koiraa ja kohtalo puuttui peliin. Siili sen sijaan porsasteli siilimäiseen tapaan toisen riistatilanteen. Mutta voi veljet: näin Derbyn jälkeen molemmat ovat kunnostautuneet ja näyttäneet mistä norskit on tehty. Yksi koe sinnätänne - maine ja kunnia olisi jäänyt Pirkanmaalle. No ehkä sitä sitä olisi voitu vielä KantaHämeessä fiilistellä. 

Onneksi maailmaan mahtuu aina onnistumisen hetkiä, kun osaaminen ja ammattitaito lyödään yhteen. Viime vuonna ennen Jimin 1-koetta kysyin että "voitko tiputtaa sille linnun, en tiedä että noutaako". Kaitsu teki työtä käskettyään. Viime vuoden viimeisessä A-kokeessa Jimi oli iso sika ja tämän vuoden Ruoveden kokeessa toisena päivänä sikailua oli nähtävissä. Silloin kysyn, että haluaako ohjata - eipä kieltäytynyt. Pari kultaista vinkkiä annoin. Tämä ohjaaja ei toki miettinyt nouto-käskyä erän aikana, että kaipa sekin mittasi jo osaamista itseensä ja koiraan. 

Jos joskus nauttii koirien seuraamisesta, niin nyt nautin. Kaikkea en toki uskaltanut katsoa, korvat suljin kun lähti erälle (ihan kuin pienet peukalot olisi sulkeneet paukkeen) ja pääni pistin piiloon. Kurkin sitten välillä lapasten välistä, kuin pieni orava.

Noh, todellakin yhteistyö ja molemminpuoleinen osaaminen mitattiin tässä. Run-offissa oma mese kävi kivaana Marikan kanssa Ruotsiin ja sitten kun tuloksia luettiin OnePlussan näyttö peittyi lehmän kyynelistä. Ihan niin vuolaasti en tällä kertaa pillittänyt kuin Hiilin voittaessa, mutta ei se kovin kaukana ollut. Minkäs sille ihminen voi. Se mikä agilityn kilpailemisesta jää puttumaan, tulee kyllä SPME kokeessa kun kuulet kauniita ja positiivisiä sanoja. Nuo sanat koirasta menee syvälle. Siinä hetkessä, kun kuulet sanoja kuulet tekemäsi ostopäätöksen ja siihen liittyvät rotukohtaiset, haetttavat positiiviset, ominaisuudet ja näihin yhdistetyn kouluttamisen ja tehdyn työn. Joskus työ on ollut vaikeaa ja silloin kyynelet saapuvat onnellisuudesta, että "jossain kohtaa jotain positiivistä tähän risukasaan", mutta Jimin kohdalla oli monen asian summa. 

Jimi ei ole yhden ihmisen takana, vaan siinä vaikuttanut useampi osapuoli. Anja aina jaksaa antaa positiivistä palautetta ja Anjalle vietävä pokaalit hänenkin tekemästä työstä oli voitto jo itsessään. Tiedän Kaitsun kunnianhimon, joten osaltaan oli myös onnellisuutta, että koira antoi osaamisensa Kaitsulle, joka sai ns. hoidella asian loppuun ja siihen pisteeseen miten se päättyi. 

Kiitos jokaiselle joka tähän osallistui. 

'