Ystävistä parhaat

Nuoret Hossinglaiset täyttää juuri 7kk. Mä ihastun näihin tyyppeihin päivä päivältä enemmän. Huomaan niissä ominaisuuksia, jotka ovat mieltäni lähellä.

Olen etuoikeutettu kasvattajana siitä, että tunnen kasvattieni perheet jo ennen pennun myymistä ja niistä hetkistä kantaa hedelmää pitkälle <3
Yksi tälläinen tapahtuma oli metsästyskauden aloitus kyyhkyillä.
Kutsuin kaikki Hossingit sukuhaaroineen meille ja käytiin jahdissa ystävieni maille. Mistä voisikaan paremmin nautintoa saada kuin cockereista, suomalaisesta luonnosta, ruuasta ja loistavasta seurasta?

 

Sain eturivin paikan ihastella ihmisiä, joita olen saanut yhden koiran ansiosta ympärilleni ja katsella kyseisen koiran sukulaisia ja perhettä.

On paljon puhuttu, että koiraharrastaminen on yksi elämän eliksiirejä ja niin tämä on <3 
Mutta kyllä toinen eliksiiri on saada nähdä pentuja joista kasvaa hetkihetkeltä loistavia koiria. 

Mä olen toisinaan tosi laiska. 
Koiran ehdoton olemus laiskalle on, että vähäinen, mutta loistava treeni on asian ydin. Asioiden hinkkaaminen eteenpäin on turhauttavaa jos aina joutuu samaa työstämään. 
Kuulen paljon ihmisiltä, että "miten teidän koirat on oppineet tuon ja tuon" tai "miten paljon te treenaatte"....ne katseliivat pieninä esimerkkiä ja haluavat ajan myötä testata myös itse. 

 


 
Uimamestari Mutku. Jopa sellainen, että mietittiin millä me se pelastetaan kun lähti merimerkkiä noutamaan :D 


Ookkea pääsee seuraamaan läheltä, mutta siitä kuoriutuu sellainen koira mistä tykkään.
Koon puolesta ovat tasaisia, mutta tytöt selkeästi urosmaisia. 

Uivat, noutavat, hakuilevat, ovat ihmisen Kavereita isolla K:llä Juuri sitä mitä hain <3 

 

Ruu, Karkki ja Hiili. 
Jos lasten harrastus maksaa, ni niiden harrastukset alkavat maksamaa omistajilleen oikein urakalla :) 

Metsästyskausi alkoi. Kolmikkoa nähdään useissa kokeissa tänäkautena, Karkki starttasi tavoitteensa kohti tokon TK1 koularia, Hiili pistänyt iskänsä rahaa agilityyn, onneksi Ruu sentään ruuan on riistan muodossa tuonut perheelleen <3 . 

 

  

Karkki osoitti viisautensa tokokokeessa. 
Jos C-pentue on viisas, niin esimerkkiä P-pennuista on ollut hyvä seurata. 

Karkkihan treenannu aina perustokoa. BH koe sillä meni heittämällä läpi ja nyt myös tokon ALO:sta nappasi ekasta kokeesta 1-tuloksen 171,5 pisteellä!! 
Paljon kertoo tuloksesta se, että perjantaina - päivää ennen koetta - tihrustettiin mun iphonen näytöltä tokosääntöjä  ja sitä mitä liikkeissä tehdään :) 
Emme olleet edes tienneet että ALO-paikkis on mitä on :) Karkki hoiti hommansa kunnialla ja nollasi vain yhden liikkeen - se mikä oli varmin.. Muista sitten luukutti 8,5-10. 
Huikea Karkki <3 


Kiitos Te ihanat <3 
Teidän kaikkien menoa kesän ajalta on ollut ihana seurata läheltä! 
Ihanaa syksyä. 

Kommentit

Suositut tekstit