Astutus tehty

Hätä astutettu.
Miten olikaan belgi tunnollinen juoksujen suhteen!? Se on aina sijoittanut elokuun alkuun ja niin teki nytkin.
Oltiin suunniteltu Heikin kanssa kesälomareissua pohjoiseen heinäkuun loppuun ja tunnollisesti Hätä juoksut sijoitti niin, että saatiin vietyä se uroksen omistajalle.

Alkuvuoden juoksut oli ensimmäinen, jolloin näin Hätän tärpit. Talouden Wäinö on niin tietävä uros, että jos Wäinö pettää tärppipäivät, niin huonosti menee :) Viimeksi se oli Hätällä 9pvä. Sievin aksakisat sattui sopivasti 7vrk:lle joten Hätä jäi siitä uroksen luokse.

Rasta oli liehitetty Hätää ja 9vrk:na tuli reilu astutus. Siitä sitten hommat kusahtikin aikalailla eikä toista astutusta saatu. Hätä sai autoon menosta "paniikin" ja otti kirjaimelliset ritolat ja oli 10h kateissa Sievin metsissä. Kauhukuvat vilisi silmissä, kun me Heikin kanssa ajeltiin Torniosta Sieviin etsimään Hätää.

Hätä on onnekseen koira, joka on vahvasti laumakoira eikä riistaviettinen metsissäjuoksija.
Arvelimme sen olevan lähellä. Niin se löytyikin täysin puhtaana ja kuivana 50m päästä hiekkatieltä missä oli ainoan havainnon itsestään päivän aikana antanut.

Helpotus oli suuri.
Nyt voimme rauhassa odotella ultraa ja katsoa saatiinko pentuja aikaiseksi ja minkälaisia pikakiitureita ilmaantuisia lokakuussa.

 
pikkuhätä ensimmäisissä epävirallisissa kisoissaan 


Kommentit

Suositut tekstit