Juoksuja odotellessa

Vielä en ole malttamaton. 
Juoksuja maltan odotella. Ei huolta. Hätä ollut tunnollinen elokuun juoksuille ja juoksut varmasti tuloillaan. 

Turkkijumala tiputtaa aina vähäisetkin karvansa ennen juoksua. Sitten se alkaa luomaan sitä takaisin ja juoksujen alkaessa, turkki hienoimmillaan! Karvaa Hätässä ei ole, joten turkin ulkomuoto koostuu oikein tuuheasta karvanlaadusta, joka kuitenkin jaksaa hengittää ja tuulettua. Kun turkki lähtee, se lähtee isoina tuppoina ja jos vain jaksaisi, sen saisi harjattua kerralla kaljuksi. Verrattuna esim Oniin tai Wäinöön, Hätän turkin tippumisaika on säälittävä ja kestäisi omasta jaksamisestaan viikon - pari. 

Juoksut Hätään vaikuttavat aina ns positiivisesti. Se innostuu ja virtaa löytyy lisää! 
Juoksut itsessään sillä on todella helpot ja viimejuoksuissa huomasin vasta tärppipäivätkin jotka sijoittuvat 9-> Se alkoi tarjoamaan itseensä Wäinölle ja oli valmis hommiin. Wäinö parka :) 
Juoksunsa se hoitaa itse enkä ole koskaan sillä edes pöksyjä käyttänyt. Uroksen kanssa olen sopinut, että Hätä muuttaa sinne astutuksen ajaksi. 

Sallin astutuksesta huomasin, että työkoiraa on helpompi astuttaa ns omassa rauhassa. Joko tuttu uros muuttaa luoksemme tai narttu muuttaa pois. Omistajan ilme tai sana, voi keskeyttää kaiken. 

Pakkoastutuksia en halua. 
Jos luonto on sitämieltä, että "pari ei ole luotu toisilleen" eikä astutus suju miten pitäisi, niin sitten ei. 


Kesän aikana meillä vieraillut useita tuttuja ja vähemmän tuttuja koiria. 
Yläkuvassa hoitokoiria kaksi; sohvan alla nukkuva Morgan ja Wäinön & Onin välissä nukkuva Musti. 
On mielenkiintoista seurata koirien keskinäistä keskustelua. Hätä tässä jengissä on "kaikkien leikittäjä". Se todella harvoin pöhisee, joten häntä heiluu ja leikki alkaisi. Se on samantien kaikkien kaveri. 

Ns. ulkomaailmassahan sitä ei muut koirat kiinnosta. Se ottaa (normaaliin tapaan) väärää käytöstapaa erityisesti Onista. Joten jos remmissä ollessaan Oni huutaa, Hätä huutaa mukana. Mutta jos Hätän päästää vapaaksi, se tyytyy juoksemaan jengiä ympäri ja pitää suun supussa. Se tarvitsee jobin, ollakseen hiljaa. 


Pentueen emä ja uros kisaamassa. 
Emä Mikkelissä, Jannen kuvattaman ja isä Rasta Pätysen kuvassa SM-2016 kisoissa. 

Rasta kilpaili myös karsinnoissa. 
Valitettavasti matka päättyi lauantain karsintaradoille. Ensimmäiset karsinnat, huikea kokemus ja uusia odotellessa!! 

Kommentit