Projekti päätöksissä. Seuraava odottaa....

Eilen lähti Sallin ja Morganin viimeinen pentu uuteen kotiinsa.
Anna kävi noutamassa Kolmosen, josta taitaa "Karkki" tulla <3

Nykypäivän some:t on kasvattajana ihania. Pennuista tulee kuvia ja niistä näkee elämän & ilon.
Teemu ja Anna onnekseen asuvat lähellä, joten onhan tässä jo ilman someakin nähty!

Eilen omien treenien yhteyksissä Ruu (Ykkönen), Hiili (Kakkonen) ja Karkki tapasivat Hurtta-Areenalla.
Kaikki huiteli vähänniinkuin sinnetänne ja äiti oli ihan paras kaikkien mielestä. Äitiä ei valitettavasti kuitenkaan kiinnostanut muu, kuin harrastaminen.

Salli käytetty tiistaina myös osteopaatilla palautumassa. Muutamia lukkoja rangassa ja polven jäykkyyttä. Ihan siis kohtuullisen hyvin 4-vuotiaalta, joka ensimmäistä kertaa osteopaatilla.
Treenit aloitettu ja hyvä mieli saavutettu.

Tässäpä lapsukaiset uusien, karvaisten ystävien kanssa:

Ruu & Lilli
Hossing Primus

 
kuva Teemu R.

Hiili & ystävät aamupalan odotuksessa
Hossing Pax

 

Karkki & Ada 
Hossing Piper


...

Kun yksi projekti saatu päätökseen, on aika keskittyä seuraavaan. 
Mietin pitkään, että teenkö toista projektia vai keskitynkö nyt kokonaan cockereihin. 
Tulin järkiin ja totesin, että kyllä talossa aina belgejä pitää olla. 

Kasvattamiseen pitää mun mielestä olla itsekäs syy - omat tarpeet. Näin on myös Hätä projektissa. 
Onin sain aikoinaan melko ns. vanhana, Hätästä tuli Heikin koira. Agility on kivaa, mutta vaihtelu virkistää. Sain cockereista metsästyksen ja nyt kansalliset pk-lajit ovat alkaneet agilityä enemmän kiinnostaa. Haluan siis itselleni pk-koiran, senpä takia Hätän pennutus tulee toteen. 

Hätästä löytyy nykypäivän tervuihin yksi äärimmäisen tärkeä ominaisuus - luonne. 
Olen nähnyt viimeaikoina ihan liikaa koiria, joilla tuntuu jäävän mörkökausi pitkäksi aikaa tai sitten terävyyttä löytyy pienen terrierin verran. Belgi on sähäkkä eläin vrt bortsuun, jossa elää monta pientä kylää kerralla. Sellaisen koiran pääkopan pitää siis olla kestävä ja toimiva, niin kotona kuin kodin ulkopuolellakin. 
Hätää on siunattu hyvällä päällä, haluan jalostaa sitä ominaisuutta. 

Hätän ikä on tulevana kesänä 6. Se alkaa olemaan viimeisiä mahdollisuuksia pennuille. 
Itse olen kotona vielä seuraavat 6kk joten pennutus tulee hyvään saumaan. Nautin suunnattomasti Sallin pentujen kanssa olosta ja haluan nauttia myös Hätän pennuista samanlailla. 

Meille tulee jäämään yksi Hätän pennuista, joten siksi haluan elää tiivistä elämää niiden kanssa. 

 

 

Kommentit

Suositut tekstit