5vko

Pennut täyttivät maanantaina 5viikkoa. AIka menee siivillä.
Uuden viikon kunniaksi matkattiin pihamaalle.

 

Olin omassa päässäni tehnyt ajatuksen miten nämä tulisivat käyttäytymään. Ihan ei mennyt ajatukset yhteen. 
Hurja tutkiminen alkoi ensiksi, kun laskettiin korista maahan. Yksikään ei hakenut (edes ajatuksella) voimaa äidistä tai meistä pihalla olleista ihmisistä. Äänet ym eivät hetkauttaneet ja kun ihminen meni toiseen suuntaan, pentu juoksi määrätietoisesti toiseen suuntaan. Kenellekään ei tullut myöskään paniikki tai hätä, kun ihminen tai kaverit katosivat näköpiiristä. 

 

Luonteenpiirteet ja ulkonäöt näkyivät myös todella hyvin. Ne mitä ovat olleet jo syntymästä asti. 

Ykkönen - erottaa parhaiten ns. pisimmästä karvanlaadusta sekä on edelleen kaikista suurin. 
Ykkönen menee asenteella "rohkeasti eteenpäin" eli vauhdilla ja varmasti! Ykköstä ei hirveästi pelota mitä tuleman pitää, vahvalla asenteella siitäkin selviää!! 

Kakkonen - eniten valkoista rintamuksesta. Valkoinen jatkuu koko rintakehän pituudelta ja leviää vielä jalkoihin. Ykköselle paljon maltillisempi valkoinen osuus. 
Kakkosen luonne ollut aina vahvin. Se on purijana pahin, mutta painuu nukkumaan ensimmäisena ja herää viimeisenä. Uskoisin, että hakee siitä ne pahimmat energiansa :D Kakkonen oli ulkoilussa myös "pelottomin". Meni rohkeasti jokapaikkaa, teki kaikkea mistä muut vain miettivät ja kulki omia polkujaan. Karkuri-Kakkonen nimitys toimii edelleen!! 

Kolmonen - joukon pienin, mutta ei läheskään "pieni pieni". Se on lähellä Kakkosta, mutta massassa häviää :D Kolmonen on selkeästi eniten "tukea kaipaava", tosin kylläkin todella rohkea kun uskallus voittaa. Kolmonen ei ulkona juossut karkuun tms, mutta jos sisällä tulee outo ääni, se painuu ensimmäisenä kuormalavojen alle ja kurkkii sieltä mustalla nenällä. Samantien tulee pois, kun kutsuu eli luottamusta löytyy! 

 

Salli ei ollut äitinä kovin tukeva ulkona :D 
Se meni eri suuntiin eikä kiinnostanut pennut yhtään! "kyllä ne siellä itsekseen pärjää!" 
Viime yönä heräsin kamalaan haukuntaan, joka lähti Sallista. Olin saletti että joku hirviö on tulossa meidän kotiin, mutta pöljät nukkuivat ja totesin haukunnan olevan jotain muuta. Salli se vain huomiota haki eli halusi pois pentuhuoneesta. Se on nukkunut siellä portin takana. Aamulla se sitten 7h jälkeen kävi antaa lapsilleen ruokaa. Selkeästi siis lopettelee imettämistään. 

Olisitte nähneet sen ilmeen, kun pääsi portin takaa ja juoksi yläkertaan sänkyyn <3 <3 

 

Menneellä viikolla käytiin kohdun ultrassa kahden viikon jälkeen. Hommat kunnossa. Kohtu palautunut täydellisesti ja Sallin vointi hyvä. Ensiviikolla mennään Taikatassuun pentujen tarkistukseen sekä sirutukseen. Samalla otetaan Sallista AMS-geenitesti. Testi tuntuu olevan nyt niin pinnalla käyttisten kohdalla, joten osallistutaan Sallin kanssa myös tähän. En itse kuitenkaan hirveästi "innostu" näistä testeistä. Välil nää tuntuu niin kaupallisilta ja rahastuksellisilta. 

Pentutesti tullaan tekemään 30.pvä. Pennut luovutan 8viikkoisina. 

Kommentit

Suositut tekstit