3vko

Jättiläismarsut ovat saaneet jalat alleen ja muuttuneet koiriksi.
Ne tekevät jo koiramaisia asioita ja käyttyätyvät kuin koirat.


Jalat nämä otti kirjaimellisesti alleen eilen.
Vietin aikaa pihalla, Salli huilimassa pentuhuoneessa. Sisään tullessaan ihmettelin, kun koirahuoneen portin takana näkyy Sallin nenä ja triplasti pienempi nenä myös! Tarkemmin katsottuna Sallin takaa löytyi myös pari pientä taapertajaa lisää.... Niin olivat laatikosta kiivenneet yli ja lähteneet tutkimusmatkalle.

Uskoisin, että seikkailuretkeä on johdattanut Ykkönen. Perässä saapunut Kakkonen & Kolmonen.
Ykkönen on selkeästi vauhdikkain, joten se oli päätynyt äidin luokse. Kakkonen & Kolmonen olivat suuntavaistoltaan ja liikkeiltää vähän hitaampia ja päätyivät säkkituoliin :)

 

Laitojen yli tulo loppui lyhyeen (Kakkonenkin näytti että olisi saanut "ilmat pihalle"), sillä isän nuorisovankila oli saapunut jo meille aiemmin ja siitä tuli pentujen uusi koti! 
Olihan tästäkin jo Houdinit valmiita tulemaa läpi reunoista, mutta nippusiteillä homma hoidossa! 

 

3-viikkoisen elämään kuuluu myös tietysti matolääkkeet ja kiinteä ruoka. Spanieli ei ole spanieli ellei syötävä maistuisi. Matolääkkeen pääälle vedettiin Arabian lautaselta pehmennettyä/muussattua Joseraa sekä barfia. 
Hyvin maistui jokaiselle! ....Salli istui tunnollisesti kytiksellä. 

Kommentit

Suositut tekstit