"hyvää iltaa arvon matkustajat, arvioitu lentoaika on 12h ja arvioitu laskeutuminen klo 04.00"

 
Karkki teki urotyön ensi synnyttäjänä vajaa viikko sitten.
Aloitettiin 17.30 ja lopetettiin 05.00. Aikaan mahtui kyllä vaiherikkaita kohtia! 
Pentujen tulon välissä Karkki piti 2h tauon. Ei työntöjä, ei mitään. Sitten se katsahti ympäri, tuli Annan syliin, teki oksentamisrefleksin ja työnsi pennun ulos. Putsasi, hoiti ja meni takaisin laatkkkoon pentunsa seuraksi. Tätä jatkui 00.04 asti jolloin 5pemtua oli ulkona. 
Odoteltiin Annan kanssa vajaa 3h ja todettiin että nyt ei pyöri koira eikä oksenna kukaan. Ajettiin lekuriin - samaan paikkaan jossa oli Karkki syntynyt vajaa 4-v sitten. 
Katsottiin ensiksi ultralla. Sykkeitä ei näkynyt. Kotona, vajaa pari tuntia aiemmin oltiin pennun liikkeitä tunnettu ja tieto oli väh kahdesta pennusta lisää. Toivoa oli hieman, mutta todettiin jo nykyisen olevan täydellistä! 
Karkki sai varmuuden vuoksi kalkkipiikin ja huonoksi onneksi myös sitä "pelottavaksi kutsuttua" vihreää mönjää alkoi valumaan. 
Ei auttanut kalkki eikä toivo ja pennut otettaisiin ulos leikkaamalla. 
Lekuri huikkasi, että huutaa "pentu" jos hengissä on. 15min päästä tuli ensimmäinen huuto, sitten nopeasti toinen ja yllätyksenä vielä kolmas! 
Ja niin meillä oli 5+3 saldo klo 05.00 kun Saarelta lähdettiin kotiin. Karkki hieman pöpperössä, mutta käveli ja kotiin päästyään tuntui silminnähden helpottuneelta ja onnelliselta. 

Pöhinästä toivuttuaan alkuillasta alkoi hoitamaan pentuja antaumuksella. Ruoka maistunut niin Karkille, kuin pennuille ja ne tuntuvat olevan äärimmäisen tyytyväisiä. Pentuhuone on hiljainen. 
Tällä hetkellä kyselyjä on paljon, varauksia en ota vastaan. Pentujen ollessa 2viiikkoisia (viikon päästä) alan katsomaan tilannetta.

Kommentit

Suositut tekstit