12-viikkoiset speciaalit

  

Terveiset 12-viikkoisilta ihanuuksilta sekä pentujen sukulaisilta <3 

Maanantaina käytiin pentujen kanssa Taikatassussa rokotuksilla. 4-viikon päästä käydään hakemassa rabiekset sekä passit. Sitten on lapset viimeistään valmiita isoon maailmaan :)  
Ruu oli painoltaan hieman yli 7kg, Hiili 6,10kg ja Karkki 6,30kg. Korkeudeltaan Ruu & Karkki ovat selkesäti Hiiliä korkeampia. Vahvoja tyttöjä kuitenkin kaikki on. Nämä rinsessat eivät mitään heiveröisä ole.  

Ei näitä kuitenkaan ole puskissa pidetty vaikka rokotuksia ei ole saatu. 

Hakua, noutoja sekä pentu tottista tehty. Istumiset, luoksetulot ja suoraviivaiset, lyhyet noudot onnistuu loistavasti!! Vapaana olot lenkillä onnistuu ja kaikki ovat myös uineet yhdessä oman lauman kanssa ja yksikseen. 

Teemu & Ruu kävivät heinäkuun alussa Metsästysspanielit ry:n leirillä Urjalassa tekemässä pentumaisia juttuja. Eng.sprinkku Lilli on lämmennyt ihan totaalisti Ruulle ja arki sujuu loistavasti. 

Alla olevassa kuvassa Ruu palauttaa dummya Teemulle Laurin katsellessa. 

   

 

Yläkuvassa Hiili äitinsä ja tätinsä, Mustin kanssa. 
Hiilillä oli alkuun suuri intohimo olla vain muiden koirien kanssa eikä niinkään kiinnostua kaksijalkaisista, mutta jännästi se mieli muuttui jo parin viikon aikaan ja ihmisestä tulee tärkeä. 

Muistan, kun Sallin hain, niin ihmettelin sitä kuinka se on vain minussa kiinni ja salaa ehdin haaveillakin, että "kumpa Hiilikin olisi samanlainen". Nyt se alkaa olla sellainen. Mihinkään se ei päästä mua yksinään. Oli se kuinka väsynyt tahansa, se raahaa ruhonsa ja liikkuu tunnollisesti iilimadon lailla <3 Nukahtaa sitten varpaiden päälle kun esim tiskaan. 

Äiti sille on hirveän hyvä leikkikaveri. Salli ottanut jo hieman kovemmat otteet käyttöön ja Hiili lentelee hylkeen tavoin pitkin kotia. Hiili nauttii. Vähänsamanlailla, kuin aikoinaan Oni retuutti Sallia. 

 

Karkki nähnyt eniten maailmaa. 
Karkki käy töissä Kumpulan maauimalassa, syö jäätelöä Kaivopuistossa sekä tekee maakuntamatkailua Suomessa. Ensiviikonlopuksi Karkki pääsee Turkuun. Karkilla on ihana tapa olla rauhassa. Se on tullut äitiinsä selkeästi siinä....tai ainakin melkein....olisitte nähneet Karkin ja Hiilin Taikatassussa. Ruu istui sivistyneesti Teemun sylissä, näiden kahden painiessa. Aina on hyvä syyttää maalaista :D 

Sisäsiisteys tytöillä hieman hakusessa, kuten oli äidillään ja isoäidillään :) 
Tämä "hieman" koettelee. Jos vain muistaa ja kerkeää, ulos voi pissata. Muuten voi Hiilin tapaa kakata esim sängyn alle, perimpään nurkkaan tai Osmon eteen. ....tiedätte mitä käy: 1-vuotias ja koiran kakka....

 

Ollaan käyty keskenään treenaamassa Luomassa. Mukana ollut meidän jengi Mustilla höystettynä, Teemun sprinkku Lilli sekä Cappen lauma. Tehty hakua sekä erilaisia noutoharjoituksia. 

Paljon on ollut nyt cockereiden terveys pinnassa, varsinkin tauti nimeltä AMS. Sallille geenitesti tehtiin ja todettu siinä normaaliksi eli terveeksi taudista. Suomessa on todella paljon geenitestattuja jalostusnarttuja jotka todettu kantajiksi. Sairaita ei Suomessa ole. Taudin kuvaan kuuluu, että koira jyrsii varpaansa rikki ja loppu on eutanasia. 

Se on mielenkiintoista miettiä, että miten on "onnistuttu" saamaan juuri Suomeen näitä ns. positiivisiä koiria. Kaikista mielenkiintoisin on kuitenkin, että suurinosa ulkomaalaisista koirista on normaaleja ja Suomalaisista linjoista jalostetut koirat sairaita...  


 

Luomassa ollut mukana myös Musti (Fieldlan Express). Musti, E-lonkkaisena teki superhienoja noutoja, hakua sekä oli muutenkin ihan maanmahtavin pieni spanieli <3 Musti tähtää kokeisiin tänä kautena. 
Musti ei syö myöskään mitään kipulääkkeitä tai oireilekaan eikä koirasta pystyisi sanomaan että omaa sellaiset lonkat. Alan todella uskomaan, että kirjain on vain kirjain. Merkitystä on, että oireileeko koira siitä. 

Sitten on palveluskoirien ongelma - spondyloosi, johon paljon koiria Suomessa joudutaan lopettamaan, joko vahvojen oireiden tai sitten pelkästään rtg-kuvien takia. Suomessa ei cockereilta selkiä kuvata. Viimevuonna kuvattiin 12koiraa, joista kaksi oli iän vaadittavat 24kk saamaan myös spondyloosista tuloksen. V-2014 kuvattiin neljä koiraa, joista vain yksi sai SP-tuloksen. Koiran pitää olla väh. 24kk saaden Spondyloosi (SP) tuloksen. 

Sallilla todettiin spondyloosia tiineys RTG:ssä. 
Syy, että kipuili vahvasti alkuraskaudessa, kun Morgan törmäsi koiraan oli juuri spondari. Selkää sillä ei ole koskaan virallisesti kuvattu, mutta ainakin kahdessa kohtaa piikkejä havaittiin. 
Koira ei ole koskaan muuten oireilut mitenkään selkää. Ei ole myöskään koskaan epäröinyt hyppyjä. Pennut tulen kuvaamaan 24kk iän jälkeen. 

 

Luomassa mukana myös Ringo. Ringolla todettiin spondaria alkuvuonna. 
Ringo oireili vahvastikin pari viikkoa. Epältiin kaikkea muuta, mutta ei spondaria. Magneetista ainao mitä löytyi oli spondari. Mutta silti....muuten ei ole koskaan taudin kuvaa näyttänyt. Ei työssä, ei kotona. 
Sekä Ringo, että Salli ovat olleet melko kovassa rasituksessa elämänsä aikana, joten onko spondari harrastuksen tuomaa vaiko jalostuksellista ei pysty sanomaan. 


Nähdessäni näiden 12-viikkoisten pentujen työmoraalin sekä tavan tehdä hommia luontaisilla olemuksillaan sekä niiden sukulaiset, tulee ajatelleeksi, että miten paljon olisi menetetty mikäli olisi alettu jalostamaan jotain muuta kuin sitä mihin ne on tehty. 

Jokaisesta meistä ihmisestäkin saattaa löytyä paljon vikoja, mitä me edes ei tiedetä eikä me silti lopeteta lisääntymistä. Jokainen meidän jälkeläinen on täydellinen <3 Vasta kun oireilemme mietimme itsehoitoa, apteekkia tai lääkäriä. Sama pitäisi muistaa myös koirissa. Jalosetaan meidän hyviä ominaisuuksia, koulutetaan rajoilla & rakkaudella sekä ollaan tyytyväisiä siihen mitä ollaan saatu aikaiseksi. 



Morgan tullaan testaamaan myös AMS-testiin.

Kommentit

Suositut tekstit